


Vaikka vajaan kahden kuukauden aikana vallitsevasta tilanteesta johtuen en ole kovinkaan paljon vielä uuteen kaupunkiin tutustunut, niin uskallan jo kertoa jotain huomioita, mihin olen toistuvasti törmännyt. Malmö vaikuttaa ensikosketuksen jälkeen varsin mukavalta ja viihtyisältä paikalta – vanha kaupunki on kaunis, kaupunki on ihania puistoja täynnä, ihmiset ovat ystävällisiä, koiria on paljon ja esimerkiksi ravintolatarjonta vaikuttaa olevan todella kattava (ja mikä parasta, pääsemme nauttimaan Foodoran hyödyistä pitkän odottelun jälkeen). Tähän asti olemme viettäneet paljon aikaa kotikulmilla, koska julkiset kulkuneuvot tai muut ihmispaljoudet eivät ajatuksena vielä houkuttele. Olen ajatellut asian niin, että eivät ne paikat mihinkään katoa, nyt vain siirrämme tiettyjä juttuja tuonnemmaksi. Alussa tuntui hetken aikaa tosikin surkealta, että kaikki ravintola- ja kahvilareissut on pannassa, Köpikseen ei ole mitään asiaa ja lasten tutustuttaminen muihin lapsiin paremmin on aika kyseenalaista. Mutta tässä ajassa asiaan on tottunut, ja nyt vain odotamme parempaa ja monimuotoisempaa aikaa. Nyt kuitenkin niihin varsinaisiin havaintoihin:
- En ole vielä missään vaiheessa törmännyt niihin kuuluisiin Malmö-ennakkoluuloihin. Uskon, että uutisoinnin vuoksi lähes kaikilla on jonkinlainen mielikuva kaupungista. Itse olin asian suhteen jo alkuun aika avarakatseinen, ja uskoin kaupungin olevan turvallisempi ja lämpimämpi, kuin välillä uutiset ovat antaneet ymmärtää. Ja tältä tuntuu edelleen. Varmasti löytyy täältäkin turvattomampia alueita, ja toki kotia etsiessä otimme asian huomioon. Mutta ainakin toistaiseksi kaupunki on näyttänyt vain parhaat puolensa, enkä voi kuin kehuskella uudella kotikaupungilla.

- Kaikki kukkakaupat ovat superkauniita, esillepanot ovat upeita ja valikoimat tosi laajoja. Ohi on vaikea kävellä, ettei mitään puskaa kotiin kantaisi. Varmasti juuri osittain tästä syystä meillä on ollut viime aikoina tosi paljon kukkia. Ihan ehdottomat suosikkikevätkukat ovat tällä hetkellä hyasintit. Muutama vaaleanpunainen leikkohyasintti maljakossa, siitä on kuulkaa joulu kaukana.


- Ja koska nyt kukka-aiheissa ollaan, niin jatketaan parvekkeista. Niihin tunnutaan panostavan tosi paljon. Ilmeisesti kauniit kukkakaupat inspiroi muitakin asukkaita. Ja varmaan puolella parvekkeista on sellaiset ympärivuotiset kausivalot, tiedättekö sellaiset isot lamput, jotka on aseteltu kauniisti kaiteelle. Meillä oli sellaiset edellisen kodin terassilla vuoden ympäri, mutta koska ne oli vähän rikki, niin emme kantaneet niitä mukana tänne. Nyt kuitenkin olen lamppuja muiden parvekkeilla tuijotellut tarpeeksi kauan, ja aion käydä ostamassa taas meillekin. Parvekkeilla näkyy paljon mm. oliivipuita ja tuijia (tai jotain samantapaisia), ja itseasiassa ylipäätänsä enemmän isoja vihreitä kasveja kuin kukkia. Itse olen alkanut askarrella omalle parveekkeellemme pientä hyötypuutarhaa laventelien, oliivipuun ja orvokkien sekaan.
- Sellainen pieni negativinen huomio on helppo tehdä, että ihmiset polttavat paljon tupakkaa, se tuntuu olevan paljon yleisempää kuin Suomessa. Tuntuu, että viime vuosien aikana tupakanpoltto on vähentynyt Suomessa ainakin pääkaupunkiseudulla radikaalisti, näin ei tunnu olevan täällä. Myös jollain meidän lähiparvekkeella sauhutellaan, mikä pakottaa pitämään ovea välillä kiinni kauniina lämpiminä päivinä. Olen jotenkin elänyt siinä uskossa, että Suomessa olisi parveketupakointi kielletty jossain vaiheessa. Onkohan näin? Täällä näyttäisi vain olevan erikseen jonkinlaisia ”allergiataloja”, mitkä ovat ”rökfri”.

- Skåneen palaan varmasti useammassa postauksessa vielä tässä lähitulevaisuudessa, mutta todettakoon jo nyt, että onhan tämä alue kaunis – tasaista, avaraa, pitkä kaunis rantaviiva upeine hienohiekkaisine rantoineen, ja lyhyet ajomatkat mahdollistavat lyhyetkin retket aina vain uusiin pikkukyliin, kaupunkeihin ja rantakohteisiin. Kesän lomareissut ulkomaille ovat jo menetettyjä haaveita, mahdollista on, että emme pääse Suomeenkaan, joten onneksi lähellä on siis nämä kaikki ihanat kauniit rannat, joissa voimme aurinkoisina päivinä lorvia.
- Kevät tulee tänne aikaisin. Tavallaan kai se olisi pitänyt jo aiemminkin ymmärtää, koska hieman etelämpänä tässä kuitenkin ollaan. Maaliskuun lopussa oli mahdollista vaihtaa lasten kevätkengät lenkkareihin ja pakata talvikamat varastoon, ilman takkia on ollut mahdollista ulkoilla jo usempana päivänä ja parina päivänä mittari on näyttänyt varjossakin jo lähes 20 astetta. Tähän on kuitenkin pakko lisätä, että Malmössä tuulee todella usein ja isosti, välillä jopa niin, että lapset pelkäävät lähteä ulos. Vanhempi tyttö usein ulos lähtiessä ensin sisältä tutkailee puiden liikkeitä ja kysyy tuulen voimakkuudesta. Pari kovaa puuskaa on näköjään jättänyt hetkelliset traumat. Pääsääntöisesti ilma on kuitenkin ollut viimeiset viikot todella hyvä ja aurinkoinen, en edes muista milloin täällä olisi viimeksi satanut, ehkä joskus ensimmäisillä viikoilla.

- Hevostalleja kaupungissa tuntuu olevan myös joka kulmalla, meidän lähelläkin useita. Pian vanhempi tyttö (ehkä äitikin) pääsee ratsaille, jee.
Kivaa sunnuntaita kaikille! Palaan ensi viikolla vappubrunssi-ideoiden merkeissä.